lauantai 4. heinäkuuta 2015

Haton kesäkisat 30.6.

Ihanaa, heinäkuu! Vihdoinkin sopivan lämmintä!


Viime tiistaina lähdin Novan ja Realin kanssa kotoa bussilla klo 10.40 kohti Kht Haton kesäkisoja Vantaalle. Kisapaikalle oli helppo löytää ja saavuin sinne ihan hyvissä ajoin. Menin maksamaan osallistumismaksuni ja laitoin myyntipaikkani kuntoon. En itse ikinä ollut myynyt kisoissa, joten en ollut ihan varma, että kiinnostaako ketään myytäväni.


Kisapaikka oli aika pieni, mutta viihtyisä. Kenttä olisi voinut tietty olla isompi ja esterata pidempi, mutta kyllä siellä pystyi hypätä. Osallistuin itse vain 60-70 cm -esteluokkaan, jonka ratsastin tosi hitaasti eli ei sijoitusta. Minun piti osallistua myös 80-90 cm -esteisiin ja HeB -koululuokkaan. Esteitä en kuitenkaan ollut ehtinyt treenata yli viikkoon enkä ollut ehtinyt opetella koulurataa, joten peruin ne 1-2 päivää ennen kisoja.


Myytäväksi vein neljä kaappiin jäänyttä hevosta sekä toimitin Nipsulle myymäni Hatin tekemän Mekkalan Heinäjellonan. Lisäksi minulla oli mukanani mm. valkoista ja kirahvikuosista velboaa, pitkäkarvaista harmaata karvakangasta, punaista ja harmaata fleeceä, jotain valkoista pörrökangasta, nustaa lyhytkarvaista kangasta ja joitain muitakin kankaita. Kauppa kävi ihan hyvin ja jäljelle jäi kaksi hevosta ja kaksi kangasta, joten olen tyytyväinen.


Kisat kestivät vain pari tuntia, mikä varmaankin johtui pienestä osallistujamäärästä ja vain neljästä luokasta. Ne kuitenkin olivat kaikenkaikkiaan hyvin järjestetyt ja asialliset, joten toivon Nipsun ja Ilon järjestävän jatkossakin kisoja!


Yritin ottaa kisoissa paljon kuvia, mutta sain otettua vain joitain kuvia, joista vain viisi olivat sellaisia, joita kehtaan näyttää täällä blogissa. Kuvissa esiintyvät ratsastajat saavat käyttää kuvia blogissaan, Instagramissaan, sivuillaan jne, kunhan muistaa laittaa kuvan alle © Jolie.

1 kommentti:

Asiallinen käytös kommentoidessasi, kiitos! :)